"Yleensä Raumalta lähdetään kohti etelää ja vain harvemmin pohjoiseen" – Venepaikka Uudessakaupungissa säästää aikaa ja vaivaa

Markku Vahtoranta on säilyttänyt venettään Uudessakaupungissa noin 20 vuoden ajan. Kotikaupungin saaristossakin tulee veneiltyä kesän aikana, sillä vene on puolet kesästä Raumalla ja saareen pääsee tarvittaessa myös käytössä olevalla pikkupaatilla. Kuva: Juha Sinisalo

Raumalaisveneilijöistä moni säilyttää omaa kulkuvälinettään Rauman sijaan Uudenkaupungin venelaiturissa. Uudenkaupungin satamasta ei osata antaa tarkkaa arviota, kuinka iso osa kaupungin noin 1 300 venepaikan vuokraajista asuu Raumalla. Luku on kuitenkin ilmeisen merkittävä, sillä sataman toimistossa aiheesta kysyttäessä mainitaan ainakin "raumalaislaituri".