Yli 70-vuotias mies tuomittiin lukuisista lapsiin kohdistuneista seksuaalirikoksista ehdottomaan vankeuteen Satakunnassa

Mies tyydytti itseään lasten nähden ja kosketteli lapsia. Lisäksi hän uhkasi suusanallisesti kolmea ihmistä ampumisella tai tappamisella.

Satakunnan käräjäoikeus on tuominnut vuonna 1947 syntyneen miehen yhden vuoden ja kymmenen kuukauden mittaiseen ehdottomaan vankeusrangaistukseen lukuisista lapsiin kohdistuneista seksuaalirikoksista.

Miehen syyksi luettiin seitsemän lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä ja yksi sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan lasta esittävän kuvan hallussapito. Lisäksi hänet tuomittiin laittomasta uhkauksesta.

Käräjäoikeuden tuomio on salainen, mutta oikeus julkisti siitä julkisen selosteen. Tuomiosta ei käy ilmi, missä teot ovat tapahtuneet.

Tyydytti itseään, kosketteli, uhkasi tappaa

Selosteen mukaan kaksi teoista tapahtui jo vuonna 2006. Tuolloin hän oli tyydyttänyt itseään useasti 11–12-vuotiaiden asianomistajien nähden ja saanut nämä tekemään itselleen seksuaalisia tekoja.

Teoista kolme ajoittuu kesään 2011. Tuolloin mies on videoinut sekä uimapukuisia että alastomia 2- ja 10–11-vuotiaita asianomistajia.

Vuosina 2016–2020 mies on tyydyttänyt itseään kolme kertaa 10–14-vuotiaan lapsen nähden, kosketellut tätä ja tarjonnut tälle käytettäväksi muun muassa string-alushousuja.

Lisäksi häntä syytettiin vuoden 2019 kesällä tapahtuneesta teosta hänen tyydytettyään itseään 15-vuotiaan nähden.

Laittomaan uhkaukseen mies syyllistyi keväällä 2020 uhattuaan ampua tai tappaa kolme asianomistajaa, joista yksi oli myös yhden seksuaalisen hyväksikäyttötapauksen asianomistaja.

Kiisti teot, määrättiin korvauksiin

Mies itse pääasiassa kiisti syyllistyneensä kyseisiin tekoihin ja katsoi, etteivät ne olleet "seksuaalisesti olennaisia", selosteessa kerrotaan.

Käräjäoikeus sen sijaan piti asianomistajien kertomuksia johdonmukaisina, yksityiskohtaisina ja uskottavina. Lisäksi kirjallinen todistelu tuki niitä. Teot ovat olleet oikeuden mukaan omiaan vahingoittamaan asianomistajien kehitystä.

Mies määrättiin vankeustuomion lisäksi mittaviin korvauksiin. Uhreille maksettavia kärsimyskorvauksia kertyi yhteensä 25 000 euroa, minkä lisäksi pysyvästä haitasta ja traumaperäisestä stressihäiriöstä on korvattava noin 10 000 euroa.

Lisäksi mies tuomittiin maksaamaan asianomistajien oikeudenkäyntikulut, noin 14 000 euroa.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut