Yllätys Eurajoella, Vesa Jalonen luopuu puheenjohtajan nuijasta – tämä on syy

Jalonen: "Ei tämä ole mikään yhden miehen show".

| Päivitetty

Eurajoen kunnanhallituksen puheenjohtaja Vesa Jalonen (kesk.) siirtyy kunnanhallituksen rivijäseneksi.

Eurajoen pitkäaikainen kärkipoliitikko Vesa Jalonen (kesk.) ei jatka Eurajoen kunnanhallituksen puheenjohtajana. Kunnanvaltuusto on valinnut uudeksi kunnanhallituksen puheenjohtajaksi Marja Vaitomaan (kesk.) seuraavalle kaksivuotiskaudelle.

Vaihdos tapahtuu nyt, kun vaalikausi on puolivälissä. Jalonen ehti toimia kunnanhallituksen puheenjohtajana 6 vuotta. Sitä ennen hän oli Eurajoen kunnanvaltuuston puheenjohtaja 8 vuotta.

Puheenjohtajan vaihdokseen ei Jalosen mukaan liity dramatiikkaa, sillä asiasta sovittiin jo vuoden 2021 kuntavaalien jälkeen.

– Se oli vaalien tulos, että Marja sai enemmän ääniä. Katsoimme kunnallisjärjestössä, että tällaisella pelitilanteella mennään. Ei tämä ole mikään yhden miehen show.

– Tällä kertaa näin ja katsotaan sitten miten jatkossa. Viime kädessä se riippuu siitä, mitä äänestäjät sanovat.

Jalonen kertoi harkinneensa sitäkin vaihtoehtoa, että hän jäisi kunnanhallituksesta kokonaan pois.

– Kunnallispolitiikka saa minut elämään, joten ehkä ei kumminkaan vielä ole aika jäädä pois.

Jalosen mukaan vuodet Eurajoen johtavana luottamushenkilönä ovat olleet hienoja, kun kunnassa on eletty taloudellista kulta-aikaa.

–  Neljätoista vuotta on pitkä aika ja jokaisesta vuodesta pitää olla iloinen.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut