Yllätysvuosi toi Raumalle yllätystuloksen – kampuksen kuittaamiseen 15 miljoonaa euroa

Ylimääräiset tulot pannaan kiinni investointivaraukseen.

Rauma sai osansa valtion koronatuista, mikä näkyy vuoden 2020 tilinpäätöksessä. Ylijäämistä oli mahdollista irrottaa 15 miljoonaa euroa Karin kampuksen rahoittamiseen. Kuva: Juha Sinisalo

Poikkeuksellinen vuosi, poikkeuksellinen ylijäämä. Näin voi luonnehtia Rauman koronavuoden 2020 tilinpäätöksen ennakkotietoja. Niiden mukaisesti kaupungin viime vuoden tulos on 4,6 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Alun perin vuodelle budjetoitiin -3,8 miljoonan euron alijäämätulos.

– Toivon, että tuloksesta ollaan iloisia, mutta toivon myös, että se ei sumenna ihmisten aivoja, kaupunginjohtaja Johanna Luukkonen kommentoi.

Luukkonen viittaa Raumaa odottaviin isoihin investointeihin, kuten Karin kampuksen rakentamiseen. Kustannusarvio on 68,5 miljoonaa euroa.

Valtio antoi, varat talteen

Kampus oli syynä myös siihen, että tuloksen päältä höylättiin pois 15 miljoonan euron potti, joka kanavoidaan investointivarauksena Karin kampukseen.

Ilman tätä varausta Rauman tulos olisi kohonnut lähelle 20 miljoonaa euroa.

Sivuun laitettava investointivaraus on liki samansuuruinen kuin kaupungin koronapandemian vuoksi saama tulonlisäys viime vuodelle.

– Se mikä on tullut ylimääräistä, otetaan talteen tulevaa investointia varten. Ei tässä löysälle pääse, joten sen takia se varaus on korvamerkitty, kaupunginjohtaja Luukkonen selventää.

Tasapaino on tavoitetila

Tavoitetilana tulee Luukkosen ja Lindströmin mielestä olla, että Rauma kattaa jatkossa vuosikatteellaan vuosittaiset poistot.

Tässä avuksi tulee 15 miljoonan euron investointivaraus, joka keventää Rauman poistokuormaa.

Sillä kuitataan vuosittain noin puolen miljoonan euron edestä kaupungin poistoja 30 vuoden ajan siitä lähtien, kun kampus on valmistunut.

– Investointivaraus on myös signaali päättäjille, että tämä raha on jo käytetty ja se on sidottu, koska kampuksesta on päätös. Hyöty tulee vuodesta 2023 alkaen, jolloin kampus valmistuu, talousjohtaja Fredrik Lindström sanoo.

Moninaisia vaikutuksia

Koronan kokonaisvaikutukset Rauman tilinpäätökseen ovat noin 12 miljoonaa euroa, on talousjohtaja Lindströmin tämän hetken arvio.

Arvioon sisältyy valtiontukien ja muiden tulonlisäysten ohella tulonmenetyksiä, kustannussäästöjä sekä toisaalta koronan tuomia lisäkustannuksia.

– Totuushan on se, että koronapandemian kokonaiskustannusvaikutukset selviävät vasta ajan myötä. Puhutaan sosiaalisista ja muista ilmiöistä jotka tulevat viiveellä näkymään kunnan palveluiden kysynnän kasvuna, talousjohtaja Lindström sanoo.

VVR kulki mukana

Koronasta johtuvaa lisätuloa kertyi Raumalle ylimääräisistä valtionosuuksista (11,9 miljoonaa euroa ja verotuloista (2 miljoonaa euroa) sekä sairaanhoitopiirin maksamista palautuksista (1,2 miljoonaa euroa).

Lisäksi tulokseen vaikuttaa Vahva ja vakaa Rauma -ohjelma, jonka mukaisia säästöjä kertyi viime vuodelta 2,6 miljoonaa euroa.

Kaikkiaan kaupungin toimintakate toteutui vajaat 7 miljoonaa euroa muutettua talousarviota parempana.

– Olen iloinen, että menokuri on pitänyt ja toimenpiteet ovat olleet oikeansuuntaisia. Siitä kiitos henkilökunnalle, Luukkonen toteaa.

Isot hankkeet laahasivat

Koronavuonna Rauma investoi 18,3 miljoonalla eurolla, kun varattuna tarkoitukseen oli 37 miljoonaa euroa.

Saldoa selittää se, että Karin kampuksen, Kaunisjärven seniorikeskuksen ja uuden paloaseman hankkeet pääsevät täyteen vauhtiin vasta tänä vuonna. Myös sataman 6 miljoonan euron pääomasijoitus on investointi, joka toteutuu vasta tänä vuonna.

Kokonaisuudessaan Raumalla on yhä vahva talouden perusta, sillä taseessa on 98,6 miljoonaa euroa ylijäämää ja lainakanta on maltillinen. Rauma maksoi 10 miljoonaa euroa lainojaan pois viime vuonna ja kaupungilla on nyt lainaa 1 289 euroa per asukas.

Kaupungin tilinpäätös julkaistaan kokonaisuudessaan torstaina 26. maaliskuuta.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut