Yön uutiskooste - lue tärkeimmät uutiset aamuksi

Ilmatieteen laitos varoittaa vaarallisesta ajokelistä Uudellamaalla, Varsinais-Suomessa, Kanta-Hämeessä, Päijät-Hämeessä ja Kymenlaaksossa. Lisäksi ajokeli saattaa olla vaarallinen Satakunnassa, Pirkanmaalla, Keski-Suomessa, Etelä-Savossa ja Etelä-Karjalassa.

| Päivitetty

Trump ei julista kansallista hätätilaa Meksikon muurin rahoittamiseksi

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ei julista kansallista hätätilaa Meksikon muurin rahoittamiseksi. Trump piti tänään televisiopuheen, jossa hän puhui maahanmuutosta ja rajaturvallisuudesta. Presidentti on aiemmin sanonut, että hän saattaa julistaa kansallisen hätätilan, jotta Meksikon muurille saataisiin rahaa. Jos kansallinen hätätila olisi julistettu, Trump olisi voinut ohjata muuriin rahaa ilman kongressin hyväksyntää.

Presidentti Trump syytti televisioidussa puheessaan demokraatteja hallinnon 18 päivää kestäneestä osittaisesta sulusta. Trumpin mukaan asia voitaisiin ratkaista helposti, jos hänen poliittiset vastustajansa suostuisivat muurin rakentamiseen.

Demokraatit ovat ilmaisseet tukensa rajaturvallisuuden parantamiseen esimerkiksi teknologialla, mutta eivät ole suostuneet rahoittamaan Trumpin vaatimaa muuria. Kiista muurin rahoituksesta on johtanut hallinnon osittaiseen sulkemiseen.

Trump televisiopuheessaan: Kontrolloimaton, laiton maahanmuutto vahingoittaa kaikkia yhdysvaltalaisia

Yhdysvaltain presidentti aloitti kahdeksan minuuttia kestävän puheensa Valkoisen talon toimistostaan varoittamalla Yhdysvaltoja kasvavasta humanitaarisesta kriisistä ja turvallisuuskriisistä maan eteläisellä rajalla.Hänen mukaansa maahanmuutto on sydämien ja sielujen kriisi.

Trumpin mukaan Yhdysvallat ei voisi enää pidempään majoittaa ihmisiä, jotka tulevat maahan laittomasti. Hänen mukaansa maassa ei ole tilaa, eikä mitään mahdollisuutta palauttaa heitä pikaisesti takaisin kotimaahansa.

Presidentin mukaan kontrolloimaton, laiton maahanmuutto vahingoittaa kaikkia yhdysvaltalaisia.Trumpin mukaan laiton maahanmuutto kuormittaa julkisia resursseja ja ajaa alas työpaikkoja sekä palkkoja.

Facebook on poistanut näkyvän brexit-mielenosoittajan sivuja palvelustaan

Facebook on poistanut näkyvän Britannian EU-eroa brexitiä puolustavan mielenosoittajan sivuja palvelustaan, uutisoi Guardian. Yhtiö kertoo, ettei se hyväksy Facebookissa vihapuhetta, joka luo ympäristön pelottelulle ja joka voi provosoida väkivaltaan oikeassa maailmassa.

EU lätkäisi Iranille pakotteita - syyttää Irania salamurhajuonittelusta EU:n alueella

Euroopan unioni on asettanut Iranin tiedustelupalvelulle pakotteita, joiden syynä on unionin mukaan Iranin salamurhajuonet Euroopassa.Pakotteiden eteenpäin viemistä on ajanut eritoten Tanska, jonka tiedustelupalvelun mukaan Iranin tiedustelupalvelu suunnitteli iskua Tanskassa. Iskun kohteena oli iranilaisen Asmla-ryhmän Tanskassa asuva johtaja. Poliisi sulki syyskuun lopulla iskun estämiseksi kaiken liikenteen Tanskan suurimmalta Själlannin saarelta Ruotsiin, Saksaan ja muualle Tanskaan.Hollannin hallitus puolestaan uskoo, että Iran oli vuonna 2015 ja 2017 tapahtuneiden toisinajattelijoiden murhien takana.Viranomaisten mukaan pakotteisiin kuuluu muun muassa varojen jäädyttämistä. (Lähde: AFP)

Brexit-keskustelu jatkuu Britannian parlamentissa

Britannian parlamentin alahuone jatkaa tänään keskustelua maan EU-erosopimuksesta. Pääministeri Theresa May vastaa kansanedustajien kysymyksiin iltapäivällä.Eilen vahvistui, että alahuone äänestää erosopimuksesta ensi viikon tiistaina. Äänestystä lykättiin jo kertaalleen joulukuussa. Enemmistön kansanedustajista odotetaan äänestävän sopimusta vastaan.Britannian EU-eron on määrä astua voimaan 29. maaliskuuta. (Lähde: AFP)

Ajokeli on huono maan eteläosissa

Maan eteläosiin on tänään odotettavissa huonoa tai erittäin huonoa ajokeliä.Ilmatieteen laitos varoittaa vaarallisesta ajokelistä Uudellamaalla, Varsinais-Suomessa, Kanta-Hämeessä, Päijät-Hämeessä ja Kymenlaaksossa. Lisäksi ajokeli saattaa olla vaarallinen Satakunnassa, Pirkanmaalla, Keski-Suomessa, Etelä-Savossa ja Etelä-Karjalassa.Sää alkaa vähitellen poutaantua lännestä alkaen. Valtaosassa maata päivä on enimmäkseen poutainen, ja maan pohjoisosassa on myös paikoin selkeää.

Aamun lentoja peruttu lumisateen takia

Lentomatkustajien on lumisateen takia syytä varautua lentojen peruuntumisiin ja myöhästymisiin aamulla, kertoo Finnair verkkosivuillaan. Tähän mennessä keskiviikkoaamun lennoista on peruttu kuusi lentoa. Viisi lennoista on kotimaan lentoja, lisäksi yksi lento Brysseliin on peruttu.Lumisade viivästytti lentoja Helsinki-Vantaan lentoasemalla myös tiistaina iltapäivällä ja illalla.Finnair kertoo olevansa henkilökohtaisesti yhteydessä niihin matkustajiin, joiden lentoihin tulee muutoksia.

SDP:n Sanna Marin nousee Antti Rinteen sijaiseksi ilmastoaiheisessa vaalitentissä

SDP:n ensimmäinen varapuheenjohtaja, kansanedustaja Sanna Marin sijaistaa tänään puoluejohtaja Antti Rinnettä ilmastoaiheisessa vaalipaneelissa Helsingissä. SDP:n mukaan puheenjohtaja Rinne on sairauslomalla koko tämän kuun. Puolueen mukaan hän toipuu keuhkokuumeesta.Maaseudun Tulevaisuuden ja MTK:n ilmastoaiheiseen vaalitenttiin osallistuu aamupäivällä laaja joukko eduskuntapuolueiden puheenjohtajia.SDP:n tavoin myös RKP on turvautumassa sijaistusjärjestelyyn. RKP:tä edustaa ennakkotietojen mukaan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Thomas Blomqvist.Eduskuntavaalit pidetään runsaan kolmen kuukauden päästä 14. huhtikuuta.

Carolinan Saku Mäenalanen avasi maalitilinsä NHL:ssä

Jääkiekkoliiga NHL:ssä Carolina Hurricanesin Saku Mäenalanen on tehnyt NHL-uransa ensimmäisen maalin, kun Carolina voitti New York Islandersin vieraissa 4–3. Mäenalanen vastasi Carolinan 1–1-tasoitusmaalista ensimmäisessä erässä.Carolinan muut suomalaiset Sebastian Aho ja Teuvo Teräväinen jäivät tällä kertaa ilman pisteitä.Floridan Panthersin Aleksander Barkov vastasi joukkueensa ainoasta maalista, kun Panthers hävisi vieraissa Pittsburgh Penguinsille 1–5. Florida on hävinnyt kolme viimeistä ottelua.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut