Yötkin lämpenevät pian

Siili tuumailee keväisessä maisemassa. Kuvan otti Eino Korsi , ja se on julkaistu Länsi-Suomen LS Luonto -Facebook-sivulla.

Viimeisetkin pihapiirien pienet asukit ovat ilmestyneet ihmettelemään kevättä, vaikka torstain ja perjantain välinen yö olikin edelleen hyvin kolea.

Jatkossa on kuitenkin luvassa lämpimämpää. Seuraavan viikon aikana lämpötilat ovat yölläkin reilusti plussalla, useina öinä lähellä kymmentä astetta.

Viikon lämpimin päivä on ennusteiden mukaan sunnuntai. Mittari voi silloin Rauman seudullakin näyttää yli +25 asteen lukemia. Myös aurinko paistaa.

Maanantaina viilenee hieman ja samalla lounaasta tulee sateita.

Ensi viikon loppupuolella päivälämpötila on alimmillaan noin +15 astetta. Sää on pääosin poutaista.

Koivun kukinta on eteläisessä Suomessa heikentynyt, vaikka se on edelleen runsasta.

Heinien kukinnan arvioidaan alkavan lähiviikkoina, kerrotaan Turun yliopiston aerobiologian työryhmän Norkko-palvelussa.

Jari Henriksson onnistui nappaamaan kuvan hippiäisestä. Tämäkin valokuva on julkaistu LS Luonto -Facebook-sivulla.