"Yrittäjä ansaitsee riskinotostaan palkkion" - Sorosen veljekset puhuvat työntekijöiden kanssa myös osingoista

Kolmen veljeksen, Tuomas, Miika ja Samuel Sorosen, maalausliike Sorcolor sai Satakunnan Nuori yrittäjä -palkinnon. Sorcolor on kasvanut nopeasti, joskaan ei tasaisesti saati kivuttomasti.

Kolmen veljeksen, Tuomas, Miika ja Samuel Sorosen, maalausliike Sorcolor sai Satakunnan Nuori yrittäjä -palkinnon.Sorcolor on kasvanut nopeasti, joskaan ei tasaisesti saati kivuttomasti.

– Viime vuosi oli haastava. Ei vaan saatu maalattua kuin 5 miljoonaa euroa, ja tuotannon kanssa oli tekemistä, että laatu säilyy, kertoo markkinointijohtaja Miika Soronen.

Kesällä yli 200 maalaria töissä

Nuorten miesten firmalle viisikin milliä on monen mielestä paljon.

Toiminnan laajuutta kuvaa henkilöstömäärä: talvella reilut 30, kesällä yli 200. Rauman lisäksi toimipisteet on Turussa, Tampereella ja Helsingissä.

Toimitusjohtaja Tuomas Sorosen mukaan tänä vuonna tavoitteena on 7 miljoonan euron liikevaihto.

Hän on visioinut Sorcoloria Suomen, jopa Pohjoismaiden suurimpana alan firmana. 50 miljoonan, jopa 100 miljoonan liikevaihto olisi mahdollista saavuttaa.

Velipoika puhuu maltillisemmin.

– En pidä tuollaisia lukuja mahdottomina, mutta olen vähän kääntänyt kelkkaani. Mietin miksi yrityksen pitää kasvaa. Kai siksi, että yrittäjät saavat fyrkkaa ja mainetta. Liikevaihtoa tärkeämpää on kannattava kasvu. Nyt ykkösasia on pitää tuotanto kunnossa, linjaa Miika Soronen.

Henkilöstön keski-ikä vajaat 21 vuotta

Tuomas nyökyttelee vieressä ja kertoo saavansa yhä parhaat kiksit nuorten työllistämisestä.

– 27-vuotiaana muistan vielä hyvin paineen löytää kesätöitä. On hienoa, kun voimme tarjota duunia niin monille nuorille. Sorcolorin porukan keski-ikä on vajaat 21 vuotta, kertoo Tuomas Soronen.

Sorcolor teki viime vuonna hyvää tulosta: liikevoittoa 418 000 euroa.

– Aika avoimesti puhun työntekijöiden kanssa osingoistakin. Melko monet ymmärtävät, että riskinotosta on saatava palkkio. Usein se palkkio on rahaa, sanoo Miika Soronen.

Asiakkaita ei saisi pelotella

Yksi hyvän tuloskunnon selitys on maalausurakoiden hinnoittelu.

– Hinnat ovat matkan varrella osin tuplaantuneet. Emme pyri olemaan halvin, vaan tekemään hyvää jälkeä. Halpaa ja paskaa on rakennusalalla tarjolla ihan liikaa, sanoo Miika Soronen.

Hän pitää hyvänä, että media on nostanut esiin aggressiivisen myyntityön epäkohtia.

– Korostamme, ettei asiakkaita saa esimerkiksi turhaan pelotella. Sitäkin valitettavasti tehdään. Haetaan joku ruosteläikkä, otetaan lähikuva ja uskotellaan koko talon olevan vaarassa. Asiakas kakkaa lahkeeseen ja tekee kaupat, kuvaa Miika Soronen.

– Ei mekään ihan puhtaita pulmusia olla. Varmasti joskus on prässätty asiakasta liikaa, jotta nimi saadaan paperiin, hän myöntää.

Haastatteluun ei saatu kolmatta veljestä. Samuel Soronen vetää Helsingin yksikköä ja vastaa henkilöstöhallinnosta.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut