Yrittäjiä huolettaa oma jaksaminen ja hyvinvointi

Rauman Yrittäjien jäsenkysely keskittyi tällä kertaa kysymään tarkemmin yrittäjien palautetta yhdistyksen toiminnasta ja tunnettuudesta.

Toimiston työpanos saa kyselyn perusteella kiitettävän arvion 80 prosentilta vastaajista. Yhdistystä kiiteltiin aktiivisesta toiminnasta, hyvästä viestinnästä ja nopeasta reagoinnista.

Negatiivisiksi asioiksi yhdistyksen toiminnassa koettiin liika keskittyminen kaupungin keskustaan, tiettyjen tapahtumien kalliit osallistumismaksut ja välillä esiin nouseva satakuntalainen ”kuppikuntaisuus”.

Kyselyssä kartoitettiin myös yrittäjien huolenaiheita, joista suurimmaksi nousi oma jaksaminen ja hyvinvointi. Kakkosena tuli epävarmuus tulevaisuudesta, kolmantena murheena oli asiakashankinta ja neljäntenä talousvaikeudet. 

Yrittäjät kaipaavat omalta järjestöltään muun muassa tukea ja apua yrittämisen alkuvaiheessa, työvoimapulan selättämiseen ja koulutusten järjestämisessä.

Rauman Yrittäjät ry:n hallitus haluaa tänä vuonna panostaa yrittäjien jaksamiseen ja hallitus on päättänyt jalkautua jäsenyrityksiin kysymään kuulumisia.

Tavoitteena on kiertää jäsenyrityksiä toukokuussa ja keskustella yrittäjyyden haasteista kentän kanssa.

Nyt järjestettyyn kyselyyn tuli 120 vastausta.