Yrityksillä on eniten maksuviiveitä Pohjois-Savossa ja Satakunnassa

Yritysten maksuviiveet vähenivät viidellä prosentilla vuoden 2015 viimeisellä neljänneksellä. Niitä oli 5,2 prosentilla Suomen yrityksistä.

Eniten maksuviiveellisiä yrityksiä oli Pohjois-Savossa (6,5 prosentilla) ja Satakunnassa (6,4 prosentilla).

- Pk-yritysten ja pienten yritysten kohdalla maksuviiveiden väheneminen liittyy talouden volyymien laskuun taantuman seurauksena. Pitkään jatkuneesta taantumasta selvinneet yritykset maksavat paremmin kuin ne, jotka eivät siitä selvinneet, selvittää johtaja Juha Iskala Intrum Justitiasta.

Isojen yritysten kohdalla viiveet ovat vähentyneet selvästi muita enemmän.

Elintarviketeollisuuden tiukka kilpailutilanne sen sijaan näkyy alan yritysten maksuviiveissä. Elintarvikkeiden valmistuksessa maksuviiveitä oli vuoden lopussa yhdellä yrityksellä kymmenestä.

Maksuviiveellisten yritysten määrä kasvoi elintarvikkeiden valmistuksessa jopa 16 prosenttia vuodentakaisesta. Samaan aikaan maksuviiveet vähenivät lähestulkoon kaikilla muilla toimialoilla.

- Elintarvikkeiden valmistuksessa markkinatilanne on muuttunut merkittävästi, ja kilpailu on koventunut. Maksuviiveiden yleistyminen on yksi merkki tästä, Iskala toteaa.