Vuoden raumalainen 2022

 

Taas on aika äänestää Vuoden raumalaista

Kuka sinun mielestäsi ansaitsee Vuoden raumalainen 2022 -tittelin?

Kuka tai mikä taho on tehnyt kaupunkiamme tai raumalaisuutta tunnetuksi? Kuka on luonut Raumalle positiivista nostetta, tehnyt hyvää tai kehittänyt paikallisia palveluja kaupunkilaisten ja Raumalla vierailevien iloksi?

Tänä vuonna Raumalaisen toimitus on laatinut ehdokaslistan. Tosin yksi ehdokkaista on Musta Hevonen, jonka tilalle lukijat voivat nimetä oman suosikkinsa.
 

Ehdokkaat vuoden 2022 raumalaiseksi:

Raumalla opiskeleva Vili Lehtelä eli tiktokkaaja ViliChili2 tunnetaan kiusaamisen vastaisesta työstään. Hän tekee myös kouluvierailuja.

Tanja Kylander on järjestänyt Ukraina-keräyksiä, perustanut Facebookiin Ukrainan-apu-Rauma-sivuston ja toiminut Raumalle tulleiden ukrainalaispakolaisten apuna.

Anrei Hakulinen johti kapteenina Lukon SM-liigan kärkeen. Johti pistepörssiä ennen loukkaantumistaan maajoukkueessa. Metsästää toista SM-kultaa Lukossa.

24 vuotta pystykaffekojua Rauman torilla pitänyt Jaana Valanne lopetti hommat syksyllä. Vuosikymmenten aikana Jaana jakoi asiakkaidensa kanssa ilot ja surut.

Rauman OKL:ään opiskelemaan tullut hyökkääjä Elias Ahde teki Pallo-Iiroille 28 maalia sarjassa ja 10 cupissa. Avainpelaaja, kun Iirot nousi Kakkoseen.

Rauman syksyyn loistetta tuova raumalaiskauppiaiden Sparkling Night -muotitapahtuma on noteerattu useaan kertaan myös valtakunnallisesti.

Vesiliikenne- ja matkailuyrittäjä Teemu Knuutila on tehnyt vuosikaudet paljon työtä Rauman merellisen matkailun eteen.

Henna Blomroos voitti frisbeegolfin MM-hopeaa ja EM-kultaa. Nuorten paikallinen esikuva, joka on tuonut raumalaisuuttaan ylpeästi esille julkisuudessa.

Tapio Koivukarin kahdestoista romaani, Sataman laulu, on vahvasti omaelämäkerrallinen satamatyön kuvaus.

Musta Hevonen eli lukijan oma ehdotus Vuoden raumalaiseksi. Nostamme ensi vuonna esille lukijoiden suosikkeja.

Siirry äänestykseen tästä linkistä.