Tämä palsta oli pari viikkoa kesälomalla. Sitä viettäessä toimittajalle valkeni, taas kerran, miten pieniä arkisia asioita voikaan tulla ikävä.
Matkustimme Britanniaan, jota sateiden saareksi kutsutaan. Maa oli maineensa veroinen: vajaan kahden viikon reissulla vettä saatiin taivaalta melkein joka päivä.
Niinpä joka aamu alkoi paikallisten sääennusteiden selailulla ja sen pähkäilyllä missä järjestyksessä asioita kannattaisi tehdä, jotta olisi paremmat tsaanssit säilyä kuivana.
Niin, niistä arkisista asioista. Asuimme kahdessa niin sanotussa kunnon hotellissa suurissa kaupungeissa sekä kahdessa huoneistossa pienemmillä paikkakunnilla.
Lisäksi kävimme tietysti lukuisissa ravintoloissa, kahviloissa, museoissa ja muissa yleisötiloissa.
Hyvät vesihanat on laskettavissa yhden käden sormin.
Tutun Oraksen hanan, näin tasan kerran, viimeisenä päivänä huoltoaseman vessassa.
No, raumalainen laatutuotekaan ei välttämättä toimisi Englannissa, jossa vesisysteemit ovat monin paikoin antiikkiset.
Niin kuin majapaikassamme järviseudulla (Lake District). Vuokraemännän jättämissä ohjeissa mainittiin, että suihkun kanssa voi ilmetä ongelmia, jos samaan aikaa ottaa vaikka teevettä keittiön hanasta.
Ymmärrän hyvin, ettei Oras ole kovin hanakasti brittimarkkinoille tunkenut, vaan on keskittynyt Pohjoismaihin ja Keski-Eurooppaan.
Tyypillinen ratkaisu brittien pesualtaissa on edelleen kaksi erillistä hanaa, joista vettä tippuu tai ryöpsähtelee. Usein toisesta tulee tulikuumaa, toisesta jääkylmää.
Pese siinä käsiä, naamasta nyt puhumattakaan.
Tarkoitus lienee, että tulppa lyödään pohjaan ja allas täytetään vedellä. Ei oikein houkuttele, kun ajattelee mitä kaikkea edelliset käyttäjät ovat voineet altaaseen jättää.
Eikä tässä vielä kaikki. Käsittämättömän yleistä on, että ne kaksi hanaa ovat niin älyttömän lyhyitä, että yltävät hädin tuskin allasmontun reunalle.
Jopa meikäläisen on vaikea saada kirjoitustyöläisen käsiään altaan reunan ja vesinoron väliin.
Suihkuhanojen kanssa saa useimmiten arvailla mistä suunnasta vettä alkaa saapua, kun nappuloita painelee tai kahvoja nostelee.
Entä kun niin sanottua termostaattia kääntää? Välillä käy kuin takavuosien veikkausrivien kanssa usein: ottelu peruutettu, tulos arvottu.
Eteenpäin on menty, sekin pitää reilusti tunnustaa.
Enää aika harvassa kylpyhuoneessa on Englannissakaan kokolattiamattoa.
Ovat hoksanneet, että lattialle voi heittää myös maton, jonka voi käytön jälkeen nostaa kuivumaan. Tai peräti vaihtaa silloin tällöin.
Rauman seudun uutisia seurasin tarkoituksella vähänlaisesti. Meidän omat lehtemme, Länskärin ja Raumalaisen, toki plarasin reissun päällä. Se kun käy digisovelluksella tosi näppärästi.
Viime viikon ykkösjuttu Raumalla oli varmaankin RMJ.
Juhannusfestivaali ilmoitti kävijämääräkseen noin 22 000. Niin monta eri ihmistä Otanlahdessa ei sentään bilettänyt, vaan kyse on perinteisestä tapahtumamatikasta eli kolmen päivän kävijät yhteen laskettuna.
Pudotus oli roima, sillä viime vuonna juhlijoita oli noin 30 000. Järjestäjä kuitenkin vakuutteli pienemmänkin määrän tyydyttävän, ja RMJ:n jatkuvan ensi jussinakin.
Hyvä niin, sillä nuoria aikuisia Rauman seudulla pitävä ja muualta tänne houkutteleva tapahtuma on arvokasta kaupunkimarkkinointia.
Tarvitsemme uusia työntekijöitä, asiantuntijoita, johtajia, yrittäjiä ja niin edelleen, jotta kulmakunnan vahva vire pystytään säilyttämään - ja keräämään tuloveropotti, jolla yhteinen hyvä kustannetaan.
Lukijamme Erkki Hytönen kertoi, että edellissunnuntaina tuli kuluneeksi 50 vuotta siitä, kun Rauma-Repolan paperitehtaalla ensi kertaa laitettiin paperia rullalle.
Tehtaan nykyinen isäntä UPM järjestänee syksymmällä jotain tapahtumia merkkivuoden kunniaksi.
Tässä linkki Raumalaisen juttuun, jossa Hytönen kertasi tehtaan alkuvaiheita:
https://ls24.fi/raumalainen/mies-joka-opetti-raumalaisille-paperintekoa
Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.