Kun kaupungin saama lupa ja nyt myös sen lainvoimaisuus johtavat ennen pitkää Kanalin ruoppaamiseen, palataan Raumalla eräällä tavalla vanhaan. Koko Rauman Kanalin historiaa nimittäin leimaa eräänlainen luonnonolosuhteita vastaan käyty taistelu sekä omien sotkujen siivoaminen.
Maankohoamisen vuoksi Raumanjoki alkoi mataloitua kaupungin kohdalla pahasti 1800-luvun alkupuolella. Kehitystä saattoi kiihdyttää se, että uomaan päästettiin myös kaupungin jätevedet.
Joki ja sen edustan Salmi-nimellä tunnettu merenlahti olivat kuitenkin tärkeä kulkuväylä, jota pitkin tuotiin tavaraa kaupunkiin. Jotta veneliikenne oli mahdollista, uoman kasvillisuutta jouduttiin perkaamaan noin viiden vuoden välein.
Pormestarilta kuvernöörille
Pysyvämmäksi ratkaisuksi esitettiin ruoppausta jo 1840-luvulla.
– Mutta varovaisemmat pelkäsivät ruoppauksen suuria kustannuksia, toteaa Aina Lähteenoja Rauman kaupungin historia -teoksessaan.
Ajatus kanaalin kaivamisesta nousi puolestaan esille vuonna 1851. Virallisesti sitä esitti pormestari Carl Grönholm.
– Liikenne Kaupungin ja Sataman välillä, matkaa on noin 1 virsta, vaatisi kanaalin kaivamista, niin että sitä voitaisiin kulkea veneillä, mutta sitä ennen olisi paikalla suoritettava tarkastus. Kanaalista olisi kaupungille suurta hyötyä, hän totesi kuvernöörille osoitetussa, kaupungin tilaa koskevassa selostuksessa.
Kaivuu alkoi 1863
Joitakin vuosia myöhemmin pormestari ehdotti myös, että Rauman kaupunki saisi hankkeeseen korottoman lainan. Tämä ei kuitenkaan onnistunut.
Kaivuutöihin ryhtyttiin lopulta vasta vuonna 1863, kun hanketta lähdettiin toteuttamaan sitä varten perustetun yhtiön kautta ja yksityisvaroin.
Avustusten ohella rahaa kerättiin veroluonteisesti, ja työväestö maksoi osuutensa työpäivinä. Toteutusta edisti ja valvoi porvaristosta koostunut kanaalikomitea.
Kanalin alkukohdaksi määriteltiin seppä Jernstedtin pajan kohta Tarvonsaaren sillan alapuolella. Kanaalin oli määrä jatkua tästä satamaan saakka.
Suuret tavoitteet
Kaivaussuunnitelman mukaan kanaalin leveys olisi kuusi ja syvyys kolme syltä. Yksi syli oli noin kaksi metriä, joten kyseessä oli hyvin kunnianhimoinen syvyystavoite.
Uoman paalutukseen tarvittavia paaluja varten varauduttiin kaatamaan kaupungin metsistä 2 000 tukkia.
Kanaalihankkeen ensimmäisen kustannusarvion loppusumma oli 21 240 markkaa. Noin kaksi kolmasosaa siitä arvioitiin kuluvan ruoppaamiseen.
Ruoppaustarpeeksi laskettiin 2 400 kuutiosyltä.
Kanali myytiin 1886
Vaikka hanke oli vielä kesken, niin jo vuonna 1864 ryhdyttiin perimään kanaalimaksua uusitun uoman käytöstä. Se koski sekä henkilö- että tavaraliikennettä.
Valmista tuli vuonna 1872. Rakentamisyhtiö myi Kanalin lopulta kaupungille vuonna 1886.
Mataloituminen ja muut ongelmat jatkuivat edelleen. Niukkavetisyyden ja jätevesien vuoksi Kanali alkoi kesäisin löyhkätä, mikä johti perkauksiin vuosina 1894 ja 1900. Lisäksi Kanalia syvennettiin ainakin vuosina 1898-1899 sekä 1900-luvun alussa.
Toistuvia ongelmia
Vielä vuosisadan vaihteessa melko isotkin alukset pääsivät Kanalia pitkin aina kaupunkiin saakka.
Reunakivetykset rakennettiin valmiiksi vuonna 1903, mutta uoman mataloitumista ja kasvittumista se ei estänyt. Niinpä esille nousi jälleen uusia ruoppaustarpeita.
Ehdotuksiin kuului syventämisen lisäksi Kanalin leventäminen.
Osa ongelmavyyhteä olivat nahkatehtaan jätevedet ja niiden rooli Kanalin veden pilaajana. Yhtenä ratkaisuna esitettiin toisenkin kanaalin kaivamista – se olisi vienyt nahkatehtaan jätevedet Otanlahteen.
Globaalit myllerrykset osoittautuivat kuitenkin Kanalin myllerryksiä suuremmiksi. Pian edessä olivat muun muassa nahkatehtaan konkurssi ja ensimmäinen maailmansota.
Lähteet: Vanhan Rauman kulttuuriympäristöselvitys 2020,/Olli Joukio/Satakunnan Museo, RAUMA: Idylliä ja tehokkuutta 1875-2000/Ulla Heino, Rauman kaupungin historia IV/Aina Lähteenoja
Muokattu 14.4.: Lisätty tieto ruoppausluvan lainvoimaisuudesta ja nostettu samalla juttu ajankohtaisuutensa vuoksi uudelleen LS24.fi -etusivulle.
Kanalin kasvillisuutta niitetään vuonna 2020. Puolitoista vuosisataa aiemminkin raivauksia piti tehdä viiden vuoden välein, jotta veneliikenne oli mahdollista. KUVA: arkisto/Juha Sinisalo
Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.